Mynämäelle tuplamestaruus Lions Golfin SM-kisoista

29.7.2017

Pohjoismaiden suurimmassa golfkeskuksessa Pickala Golfissa Siuntossa käytiin Lions Golfin SM-kisat 21.-22.7.2017. Sää helli pelaajia koko viikonlopun niin, ettei oman lyöntipelin heikkouksia voinut ainakaan sen piikkiin laittaa.

Lions Club Mynämäki ry:n edustajina kisaan osallistuivat Pasi Tenho, Heikki Sillanpää, Simo Kylänpää sekä Tero Vauramo ja kotiintuomisina heillä oli kaksi mestaruutta sekä neljäs sija.  Kaikkien neljän seurana toimii Kankaisten Golf.

Varsinainen mestaruus ratkaistiin scratch lyöntipelissä, jossa sekä perjantaina, että lauantaina pelattiin yksi kierros. Pasi Tenho otti johtopaikan jo perjantain kierroksen jälkeen kahden lyönnin erolla.  Ja lauantain kierroksella Pasi sai parannettua omaa peliä vielä 7 lyönnillä niin oli mestaruus taputeltu hänelle. Ikaalisten Golf seuraa edustanut Henri Sarin ylsi lauantain kierroksella samaan tulokseen Pasin kanssa ja nosti tämän ansiosta itsensä kokonaistuloksissa toiseksi. Pasin voittomarginaali oli lopulta kahden kierroksen yhteistuloksissa peräti 7 lyöntiä.

Onnittelut Lions Golfin suomenmestarille Pasi Tenholle! Keväällä Pasi oli mukana joukkueessa ottamassa Lions lentopallon sm-kultaa, joten tämä oli jo toinen mestaruus Pasille tälle vuodelle.

Tämän lisäksi ratkottiin mestaruudet vielä 3 erillisessä sarjassa, jossa huomioitiin pelaajien henkilökohtainen tasoitus. A sarjassa pelasivat pelaajat, joiden tasoitus oli 0-18, B sarjassa tasoituksen 18-36 omaavat ja C sarja oli 65+ vuotiaille. A sarjassa kisa käytiin scratchin tavoin lyöntipelinä, kun taas B ja C sarjoissa käytettiin pistebogey pelitapaa.

A sarjassa Pasi ylsi hienosti toiseksi ja Tero otti viidennen sijan.

B sarjassa nähtiin sitten taas mynäkeläisriemua, kun Heikki onnistui ensimmäisen kierroksen jaetulta 7 sijalta nousemaan mestariksi onnistuneen toisen kierroksen ansiosta. Palautuminen ja eritoten oikeanlainen nesteytys lienee olleen avainasemassa Heikin hienoon nousuun.

C sarjassa Simo taisteli itsensä hienosti neljänneksi.

Taulukossa kunkin sarjan 3 parasta sekä Mynämäen edustajat.

Scratch A sarja B sarja C sarja
1. Pasi Tenho 1. Timo Seivo 1. Heikki Sillanpää 1. Manne Jormalainen
2. Henri Sarin 2. Pasi Tenho 2. Simo Perttunun 2. Markku Tilli
3. Mikko Peltoniemi 3. Risto Moll 3. Markku Lunkka 3. Matti Riippinen
10. Tero vauramo 5. Tero Vauramo 4. Simo Kylänpää

Pasi (vas): voittajan on helppo hymyillä.

B sarjan voittaja Heikki (vas)